TUKHOLMA Tanskan rankkarikisavoitto tiistain myöhäisottelussa Saksasta varmisti, ettei Leijonien tarvinnut matkustaa torstaiksi pelaamaan puolivälieräotteluaan Tanskan Herningiin.

Tanska meni jatkoon. Säännöt takasivat sille kotiottelun puolivälieriin ja Herningiin saikin matkustaa Tukholman lohkovoittaja Kanada.

Leijonissa jännitys oli tiistaina kova. Erityisesti huoltoryhmällä.

– Tulin katsomaan tänne Kanada-Ruotsi -peliä. Palasin hotellille, jossa jännitettiin Tanska-Saksa. En mä nyt tuulettanut, mutta ei se haitannut. Huoltaja tuuletti aika paljon sitä voittoa. Sen mä uskon, kommentoi Suomen joukkueen päävalmentaja Antti Pennanen keskiviikkona harjoitusten jälkeen.

Huoltajilta säästyi paljon työtä. Kiitos Tanskan.

– Jokainen voi miettiä sitä, kun ne kamat tästä lähtee. Monella tavallahan siitä lähetään, Pennanen totesi huoltajien haasteista matkustamisessa.

Pennanen myönsi yllättyneensä Tanskan puolivälieräpaikasta.

– Olisin Saksan laittanut jatkoon. Heillä on NHL-maalivahti, mutta sieltä se Ehlers tuli ja laittoi 1-1:een. Hienoa, että tuli kisoihin. Mun mielestäni on hienoa, että huippupelaajia tulee ja nostavat tasoa.

Leijonien vastustajana torstaina on Yhdysvallat, jolla on jalkeilla kovan luokan NHL-joukkue. Moni yhdysvaltalainen huippupelaaja on antamassa MM-kisoissa olympianäyttöjä.

– Huippujoukkue. Tosi taitava joukkue. Hyökkäysvoimainen joukkue. Luisteluvoimainen joukkue. Paljon on samoja elementtejä, mitä Kanadaa vastaan. Ylivoima on ollut heillä erinomainen, arvioi Pennanen USA:n ryhmää.

Pennasen mukaan eroa ei ole paljon Yhdysvalloissa Kanadaan verrattaessa vastustajana.

– Ihan pieniä, mutta ne on enemmän nyanssieroja. Enemmän tulee niiden yksilöiden kautta. Vähän aggressiivisemmin hyökkäävät ja rohkeammin.

Otto Palojärvi